Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Nolibre

tiistai 9. helmikuuta 2016

Elämänsuunnitelma A, B ja C



On tullut pohdittua omia elämän suunnitelmia. Oman elämän pohtiminen ja suunnitteleminen on samaan aikaan antoisaa ja ahdistavaa. 

Antoisaa silloin, kun oivaltaa jotain tärkeää. On tärkeää välillä herätellä itseä ja kysyä itseltä mistä unelmoi? Mikä nykyisessä elämässä ahistaa? Voisko tilannetta jotenkin muuttaa? Mitä unelmien eteen täytyy tehdä? Olen kylläkin tällä hetkellä ihan hyvässä tilanteessa - asiat voisi olla huonomminkin. Olen onnellisesti naimisissa, minulla on tällä hetkellä töitä, on harrastuksia ja ei ole mitään todella suuria suruja tai ongelmia. Luen pääsykokeisiin ja syksyllä saatan opiskella suhkot mieluisaa alaa yliopistossa. 

Siinäpä se; suhkot mieluisaa. Siis toisin sanoen ala kiinnostaa jonkin verran ja koulutuksen myötä saisin itselleni ihan mukiinmenevän ammatin. Voisi sanoa, että tämä on mun tämän hetkinen elämänsuunnitelma A. Vai voisiko sanoa B, jos A tarkoittaisi sitä kaikkein suurinta unelmaa? Sitä, jota ei välttämättä saavuta, joka on vielä hieman epämääräinen visio ja siksi epävarma - mutta joka villeimmissä unelmissa on täysin toteuttamiskelpoinen suunnitelma.

En väitä tällä, etteikö kouluttautuminen olisi tärkeää. Tarkoitan sitä, että voihan ammatteja olla vaikka kymmenen, mutta silti niistä mikään ei ole välttämättä ihmiselle se unelma-ammatti. Tai se mitä ihminen haluaa tehdä työkseen, ei välttämättä ole pelkästään koulutuksella saavutettavissa. Toki hyvä ponnahduslauta se voi olla, jos tietää että se on tie unelman toteuttamiseen.

Toisaalta tämän hetkinen suunnitelmani vaikuttaa hyvältä. Turvallinen tie on opiskella, käydä töissä, perustaa perhe ja niin edelleen. Olen myös perinteiden kannalla. Mutta työelämä pirstaloituu kokoajan ja vakiduunit ei ole enää itsestäänselvyyksiä. Työpaikat vähenee jatkuvasti ja freelancer-työntekijyys yleistyy. Olenhan itsekin tällä hetkellä freelancer-nimikkeellä töissä matkailualan yrityksessä. Olen ikään kuin firman irtonainen pala, työntekijä joka myydään ja ostetaan - siis "vuokrataan". Markkinataloutta parhaimmillaan.

Se elämänsuunnitelma A, se on sellainen mistä ei tavallaan halua puhua ääneen. Se elää vain omissa ajatuksissa. On aika kliseistä sanoa, että ihmisellä on hyvä olla unelmia. Mutta se on totta - ne inspiroi ja piristää mieltä sekä laittaa ajatusten myllyn käyntiin. Parhaimmillaan  unelmoinnista syntyy toimintaa ja tekoja, jotka vievät kohti unelmia. Oon miettinyt, kuinka realistisia mun unelmat ovat. Kyllä ne voivat olla mahdollisia. Kaikkea hullua ja hullumpaakin on tässä maailmassa tapahtunut.

Mua vaivaa joskus yks ärsyttävä juttu. Ajattelen liikaa, mitä muut ajattelee - eritoten mitä ne läheisimmät ajattelee. Niiden mielipide on vain niin tärkeä. Toisaalta on elämän hukkaamista, jos ajattelee mitä muut ajattelee eikä sen takia uskalla olla täysiä sellainen kuin on. Mun elämä ja jotka haluaa siihen kuulua, hyväksyvät myös minut ja tekemiseni tällaisenaan. Kohta sitä kuitenkin keinutaan jo kiikkustuolissa (positiivista :D) ja sitten on myöhäistä miettiä mitä kaikkea olisi voinut tehdä elämänsä aikana, jos ei olisi liikaa miettinyt muiden mielipiteitä. 

Se siitä, nyt minulla on suunnitelmissa lähteä saunomaan! ->

Tunnisteet:

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu