Kevät ja tunteet

En voi olla hehkuttamatta tota kevättä ja auringonpaistetta. Kello on seitsemän illalla ja aurinko vieläkin paistaa puiden välistä. Vasta oli joulukuu ja kaamos, jolloin aurinkoa ei näkynyt ja päivänvalokin loppui jo viimeistään kahdelta päivällä. Huh. 

Jokainen auringon pilkahdus saa mut eloon. Tuun ihan suunnattoman iloiseksi.

Kevät ja lisääntynyt valo saa mut myös jotenkin herkäksi, niin hyvässä kuin pahassa. Tunneskaala on laaja. Yleisvire on kuitenkin suhteellisen onnellinen ja tyytyväinen.

 Kevät piristää todella paljon mieltä. Sehän on yleisesti tunnettu fakta. Minusta tämä ei kuitenkaan ole itsestäänselvyys. Voin sanoa kokemuksen syvällä rintaäänellä. 

Puhutaan vain iloisista ihmisistä ja kevätauringon herättämistä ihmisistä. Mites se fakta että tilastollisesti eniten itsemurhia tehdään juuri keväisin?
( EDIT: Löysit uutisen  http://www.iltasanomat.fi/terveys/art-2000000036141.html )

Tästä pääsen aiheen toiseen puoleen. Minulle ei ole itsestään selvää että kevät tuo minulle tullessaan onnea ja valoa. Nyt se tuo, ja toi viimekin vuonna. Vuosia sitten kevät oli minulle hyvin raskasta aikaa. Muistan kun katselin kevättulvien seassa virtaavia jäälohkareita ja melkein halusin virrata mukana. Vaikka ääni sisällä aina sanoi että kaikki järjestyy. En oikeasti halunnut ikinä kadota mihinkään. Tiesin sen ajan vain olevan vaikeampi minulle.

Juhannuksena olin jo hyvin uupunut. Keskikesän aikaan olin täysin hukassa ja lamaantunut. Muistan ajatelleeni että haluaisin vain levätä. 

Vielä pari kevättä tämän jälkeen oli vaikeita. Kirjoitin silloin vielä aktiivisesti päiväkirjaa ja joka kesä-heinäkuun vaihteessa olin maininnut merkinnöissä valtavasta uupumuksesta joka helpottui vasta syksyä kohden. Kadotin miltei toimintakykyni. Ruoka ei maistunut.

Olen miettinyt tätä ilmiötä paljon vaikka en enää kärsi tästä. Syyllistääkö kevään aurinko synkkää mieltä - pitäisi olla iloinen, onnellinen ja kiitollinen kaikesta valosta ja lämmöstä mitä kevät ja kesä tuo tullessaan. Pitäisi olla sosiaalisesti aktiivisempi ja menossa enemmän, vaikkei huvita. Masentuuko mieli entisestään, kun tajuaa, ettei piristy valon lisääntymisestä vaan se saa tunne-elämän vielä enemmän sekaisin?

Tällä hetkellä olen niin onnellinen auringon valosta. Se saa minut tosi energiseksi. Vähän ehkä liiankin kanssa. Olen kolhinut vasemman käteni jotenkin niiin että kyynerpäässä on mustelma. Olen kauhean malttamaton ja janoan elämyksiä. Kotona tuntuu olevan turhan tylsää.

Niin se vain elämä kuljettaa tyynemmille vesille. Eikä vienyt tulvavesien mukana.